Tänään kävin hakemassa Maaran tarhasta ja harjailin sitä hetken. Sitten laitoin suitset, mutta en jaksanut nyt laittaa satulaa. Rambo ja Lola tulivat myös mukaan.

Kun hepat oli valmiina niin talutettiin ne tietä pitkin laitumelle johtavalle tielle asti. Laiduntien alussa mentiin selkään. Alussa hepat oli aika rauhallisia. Sitten päästiin laitumelle, jossa oli Maaraa noin polviin asti lunta. Kun oltiin jonkun aikaa kävelty, niin Mira ja Lola halusivat kokeilla ravia. Maaran kanssa en halunnut vielä siinä vaiheessa ravata. Kun Lola oli jo aika kaukana meistä niin Maara lähtikin yhtäkkiä kiitolaukkaa Lolan perään. Ajattelin että kyllä Maara pysähtyy kun saavutetaan Lola, mutta se laukkasikin Lolan ohi!laugh Maara meni todella kovaa vauhtia! Niin kovaa en ole ikinä mennyt Maaralla. Yritin pysäyttää Maaraa, mutta se vain laukkasi. Ajattelin koko ajan että kohta putoan, mutta en pudonnut. Maaran selässä olikin yllättävän helppo pysyä niin kovassa vauhdissa. Unohdin kokonaan, että kannattaisi kääntää sen päätä toiseen suuntaan, jolloin se ehkä hidastaisi.laugh Kun Maara oli melkein yhden kierroksen laukannut ympäri laidunta, niin se vihdoinkin pysähtyi.


Lähes heti kun Maara oli pysähtynyt, niin hyppäsin alas sen selästä ja taluttelin vähän aikaa. Lopussa hyppäsin kuitenkin takaisin Maaran selkään ja käveltiin vielä vähän aikaa. Kun lähdettiin, niin Maara oli aika hengästynyt. Tallissa harjasin Maaraa vähän aikaa. smileyKuvia tulee tänään tai huomenna!!