Tänään oli tunti, samoin viime sunnuntaina, josta en ehtinyt vielä kirjottaa. Viime sunnuntain tunti meni hyvin ja Maara keskittyi tosi hyvin, eikä yrittänyt mennä koko ajan syömään ruohoa kentän laidalle. Maaruli oli tosi innoissaan ja reipas koko ajan. :)

Tänäänkin meni tunti ihan hienosti. Aluksi käveltiin jonkun aikaa kentällä ilman satulaa. Sitten Maara yhtäkkiä alkoikin syödä ruohoa, ja yritin sitten vetää sen päätä vähän ylös ja annoin pohkeita. Kun Maaruli ei ollut lähdössä mihinkään, niin annoin vielä kerran pohkeita, mutta juuri siinä vaiheessa Maara lähtikin raviin ja teki käännöksen sivulle, ja koska en ollut varautunut, niin putosin siihen kentän reunalle.. :D

2014-09-28%2012.27.54-normal.jpg

Pari päivää sitten otettu kuva puhelimella. ^ Koko kesä oltu lepäämässä.. ;)

Tunnnilla mentiin pohkeenväistöjä ja siirtymiä, sekä pääty-ympyrää. Sitten saatiin mennä piiitkästä aikaa laukkaa. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta. Maara nosti laukan tosi nopeasti ja hyvin, ja meni aikas kovaa vauhtia. ;) Laukattiin hetki, ja Rambo sekä Tanja laukkasivat toisella puolella ympyrää. Mietin, että jos Maara siinä vauhdissa ja ilman satulaa tekisi jotain, niin putoaisin kyllä ihan heti. :D Noh, Maara sitten alkoi tietysti innoissaan ravistella ja heilutella päätään ympäriinsä ja veti pään lopulta alas ja hidasti vauhtia aika nopeasti, joten tietysti sitten putosin.. :D Lennähdin kaulan kautta maahan. ;) Ei sattunut kuitenkaan mitenkään pahasti.

2014-09-27%2019.13.35-normal.jpg

 

2014-09-27%2019.13.41-normal.jpg

 

2014-09-23%2019.13.36-normal.jpg

 

2014-09-25%2018.39.27-normal.jpg

<3