Niin eli tänään päästiin siis jälleen maastoon! Rambo ja Rauni tulivat mukaan. Laitoin Maaralle rungottoman satulan, suitset ja etujalkoihin bootsit. Mentiin laaksoniityntielle, joka on siis pitkä hiekkatie. Mentiin tien päähän asti, eli aikas pitkälle. Puolessa välissä Rambo tai Rauni ei kumpikaan halunnut mennä edellä, joten Maara pääsi eteen. Aluksi Maara vähän epäröi, mutta sitten se meni ihan normaalisti. :) Kun ravattiin, Rauni pääsi Maaran ja minun ohi, jonka takia Maaralla tuli hirveä kiire mennä uudestaan Raunin ohi! :D  Hepat ravasi tosi kovaa ja välillä Maara alkoi mennä vähän laukkaa.

Kun tultiin tasaisimmalle osalle tietä, ennen suurta ylämäkeä, me käveltiin. Mäessä kuitenkin hepat lähtivät laukkaan, ihan omasta tahdostaan. :) Mäen jälkeen Maaralla ja Rambolla alkoi jonkin lainen kisa ilmeisesti, koska molemmat lähtivät laukkaamaan hirveän lujaa! Sitten Raunikin saavutti meidät. Kaikki laukkasivat niiiiin kovaa! Luulin, että kerran kun Maara alkoi kahlailemassa mennä kiitolaukkaa, että se olisi ollut Maaran nopein laukka, mutta ei! Laukattiin niin kovaa, että tuuli vaan suhisi korvissa ja edellä menevän Raunin polkema lumi pöllysi naamalle. :D Välillä pelotti, että putoaisin kyydistä, joten pidin vaan lujasti kiinni harjasta ja satulasta. Annoin Maaralle sen verran ohjaa, että se pystyi laukassa astumaan minne sen itse oli paras astua. Kun oltiin laukattu sitten vähän aikaa, niin siirryttiin ravin kautta käyntiin ja käveltiin loppu matka. Maara puuskutti ja sille oli tullut vähän hiki.   Oli ainakin hyvää liikuntaa. :)

Laukan jälkeen Maaralla oli bootsit puoliksi irti, joten mentiin loppu matka ilman bootseja ja kannettiin bootsit kädessä. Tallissa harjasin Maaran ja laitoin ulos. Heti ensimmäisenä Maara meni piehtaroimaan lumeen. :)